|
YHDISTYS JUHLI 40-VUOTISTA TAIVALTAAN GASTRO-MESSUILLA 12.-14.3.2008 |
Suomen Ruokakulttuuriteko -palkinto Ruokatoimittajat ry:lle |
|||
|
Tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa viettävä Ruokatoimittajat ry sai Suomen Messusäätiön yhteistyössä Elintarviketeollisuusliitto ry:n kanssa myöntämän ensimmäisen Suomen Ruokakulttuuriteko -palkinnon. Suomen Messusäätiön rahoittaman 10.000 euron arvoisen palkinnon saaja julkistettiin suurkeittiö-, hotelli- ja ravintola-alan Gastro 2008 -messuilla 12.3. Helsingin Messukeskuksessa. Perusteluissa todettiin Ruokatoimittajat ry:n merkittävästi vaikuttaneen Suomen ruoka- ja juomakulttuuriin.
Lisäksi palkintoraati totesi Ruokatoimittajien jäsenten journalismin koskettaneen jokaista suomalaista
lehtien, television, radion ja internetin kautta artikkeleina, resepteinä, kuvina ja kirjoina.
Työnsä avulla ruokatoimittajat ovat välittäneet lukijoilleen ja katselijoilleen elämyksiä, tietoa uusista
ruoista ja ruokalajeista, raaka-aineista ja ravitsemuksesta, kattauksesta ja ravintoloista.
He ovat vaikuttaneet sekä ruokakeskusteluun että siihen, mitä suomalaisissa kodeissa syödään. |
![]() Elintarviketeollisuusliitto ry:n toimitusjohtaja pitämässä juhlapuhetta. ![]() Entiset puheenjohtajat Eeva Salonen, Aila Pakarinen ja Marita Joutjärvi. |
||
|
Ruokatoimittajien Ideasipuli-palkinto Suomen Pienjuustolayhdistys ry:lle |
|||
|
Pienet juustolat ovat pärjänneet vaativassa kilpailussa tuotteillaan, jotka ansaitsevat kiitokset laadukkuudestaan ja persoonallisuudestaan. Useimmat tekijöistä ovat aloittaneet juustolan pidon valmistamalla perinteisiä, maukkaita suomalaisia kotijuustoja kuten pohjalaista leipäjuustoa tai hämäläistä munajuustoa. Monet ovat innostuneet opettelemaan myös kovien, kypsytettyjen juustojen valmistamisen ja tekevät nyt luonteikkaita appenzellereitä, gruyèrejä ja tilsittejä. Suomalaiset juustoista on tullut herkkuja, joista kannattaa olla ylpeitä. Ruokatoimittajat ry haluaa kiittää vuonna 1997 perustettua Suomen Pienjuustolayhdistys ry:tä myös verkostoitumisesta:
tuottajien välinen yhteistyö on esimerkillistä. Suomen Pienjuustolayhdistyksen tavoitteena on valvoa pienimuotoista
maidonjalostustoimintaa harjoittavien yritysten etuja. |
![]() Pienjuustolayhdistys ry:n puheenjohtaja Pekka Hytönen vastaanottamassa Christina Aaltiolta Ideasipuli-palkintoa. ![]() |
||
|
Yhdistyksen valokuvanäyttely |
|||
|
Yhdistys juhlisti juhlavuotta valokuvanäyttelyllä, joka oli esillä 12. - 14.03.2008 Gastro-messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Valokuvanäyttelyn taulut on siirretty Hotelli- ja ravintolamuseoon, missä niitä voi käydä katsomassa. KATSO NÄYTTELYTAULUT PDF-TIEDOSTOINA TÄÄLTÄ! |
![]() Ruokatoimittajien puheenjohtaja Christina Aaltio ja sihteeri Heli Kuusipalo. |
||
![]() Yhdistyksen jäsen Helena Saine-Laitinen. ![]() Inga Aaltion juttuja oli mukana näyttelyssä. |
![]() Yhdistyksen jäsenet Suvi Rüster ja Marita Suontausta. ![]() | ||








